Valtion työnantajakuva pohdituttaa sekä työnantajan että palkansaajien neuvotteluosapuolia. Valtion työmarkkinalaitos katsoo luottavaisena tulevaisuuteen, JUKO ennakoi vaikeuksia.

Konsulttiyhtiö Universum julkisti lokakuussa tutkimukset, joista toisessa selviteltiin eri työnantajien kiinnostavuutta opiskelijoiden keskuudessa ja toinen esitteli jo työelämään tulleiden yliopistoista ja ammattikorkeakouluista valmistuneiden nuorten ammattilaisten työnantajamielikuvia. Kuten edellisvuosinakin, valtio ja koko julkinen sektori nousi näillä ranking-listoilla. Yhtiössä arvellaan nousun liittyvän käsityksiin valtiosta turvallisena, vakaana työnantajana.

– Erityisesti Puolustusvoimat sijoittuvat hyvin sekä opiskelijoiden että nuorten ammattilaisten listoilla. Samoin Verohallinto on viime vuodesta noussut kauppatieteiden opiskelijoiden keskuudessa. Kaiken kaikkiaan nykytilanteessa oli kuitenkin yllätys, ettei valtiotyönantaja vahvemmin parantanut asemiaan tämän vuoden Nuoret Ammattilaiset -tutkimuksessa, selostaa Universum Finlandin projektipäällikkö Linda Björk.

Tuottavuusohjelma vaikuttaa paljon

Valtion työmarkkinalaitoksen neuvottelujohtaja Seija Petrow uskoo valtion hyvän imagon säilyvän.

– Itsestämme kuitenkin on kiinni paljon: luommeko edellytyksiä myönteisen trendin jatkumiselle vai epäilemmekö itseämme, jolloin hyvä kehitys ei jatku? Voisimmekin valtion henkilöstön ja henkilöstöjärjestöjen kanssa yhdessä miettiä, miten säilytämme tai jopa parannamme valtion työnantajakuvaa myös jatkossa.

Neuvottelupäällikkö Markku Nieminen Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKOsta taas ennustaa valtion työnantajakuvan saavan yhä pahempia kolhuja tulevina vuosina etenkin tuottavuusohjelman edetessä. Kauanko työpaikkojen pysyvyys, työolosuhteet ja työhyvinvointi ovat valtion vahvuuksia?

– Tuottavuuden nostaminen sinänsä on kannatettava tavoite, mutta menettelytavat tuottavuusohjelmassa ovat vääriä. Siinä ajattelu on supistunut pelkästään henkilöstön vähentämiseen, mikä syö mahdollisuudet pitää kiinni hyvistä tavoitteista, kuten työssä jaksamisesta, arvioi Nieminen.

Hän ihmettelee tuottavuusohjelman perustelemista sillä, että nyt on oikea aika vähentää väkeä, kun eläkkeelle jääminen kiihtyy vielä joitakin vuosia. Niinpä työnantaja kannustaa eläkkeelle heitäkin, jotka vielä olisivat halukkaita jatkamaan työuraansa. Koska valtiolla työtehtävät ovat pitkälti lainsäädännöllä määriteltyjä, niistä ei voida rajattomasti tinkiä. Töitä riittäisi myös määräaikaisille työntekijöille, joiden työsuhteita monin paikoin ei kuitenkaan saada enää jatkaa.

Petrow toteaa, että nuorten pääseminen työelämään mahdollisimman varhain opintojen päätyttyä sekin pidentää työuria. Tästä hän kertoo valtion huolehtineen muun muassa siten, että harjoittelijoita ei sisällytetä tuottavuusohjelmien määrällisiin kiintiöihin tällä hetkellä.

JUKOssa arvioidaan henkilöstön työhyvinvoinnin laskevan jyrkästi edelleen, kun toimintamenojen supistamiset ovat johtamassa lomautuksiin ja irtisanomisiin. Nieminen pitää maan hallituksen politiikkaa epäjohdonmukaisena, kun se hyväksyy valtiotyönantajan ryhtymisen lomauttamisiin ja irtisanomisiin. Samalla se edellyttää yksityisten työnantajien välttävän näitä ääritoimenpiteitä ja kouluttavan työntekijöitään tulevia aikoja varten.

– Toki työnantajankin tulee arvioida tuottavuusohjelman vaikutusta työnantajakuvaan. Muistuttaisin kuitenkin, että vastuullinen työnantaja vastaa toimintaympäristön muutoksiin ja työelämän vaatimuksiin puuttumalla tarvittaessa myös organisaation rakenteisiin. Vastuuseen kuuluu huolenpito kestävästä tuottavuudesta ja johtamisesta siten, että henkilöstön hyvinvointia ja osaamista ei hukata tai vaurioiteta muutoksessa. Kun tämä yhtälö saadaan toimimaan, parannetaan samalla työnantajakuvaa, Petrow sanoo.

Uudistus toisensa jälkeen

Valtiolla on käynnissä poikkeuksellisen monia työolosuhteita mullistavia hankkeita. Tuottavuusohjelma vaikuttaa erittäin laajasti, samoin alueellistaminen, jolla siirretään 4 000–8 000 työpaikkaa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle vuoteen 2015 mennessä.

– Mielestäni ei ole tarpeeksi panostettu siihen, miten helpotettaisiin työntekijöiden jatkamista tehtävissään siirtymäaikoina. Vaikka työntekijällä olisi haluakin paikkakunnan vaihtoon, ei elämäntilanne läheskään aina jousta nopeaan muuttoon. Etätyömahdollisuuksia ja päivittäisen työajan järjestelyjä pitää ehdottomasti käyttää enemmän, katsoo Nieminen.

Aluehallinnon uudistus kokoaa huomattavan määrän hallinto-organisaatioita uusiin aluehallintovirastoihin (AVI) sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksiin (ELY), joiden toiminta alkoi tämän vuoden alussa. Suuri muutos on täytynyt runnoa valmiiksi äärimmäisen tiukassa aikataulussa.

– Valta- ja vastuusuhteiden hajauttaminen aluehallinnon uudistuksessa johtaa ongelmiin. Kun virasto hoitaa tehtäviä, joihin se saa rahoituksen eri ministeriöistä, henkilöstö joutuu ristiriitaiseen asemaan. Yksittäisellä työntekijällä saattaa olla eri työtehtävissään eri esimiehiä, jolloin alkaa olla haasteellista olla johdettavana, Nieminen epäilee.

Valtion työntekijämäärä pieneni vuoden alussa 125 000:sta 90 000:een, kun uusi yliopistolaki astui voimaan ja työnantajan neuvotteluoikeudet siirtyivät valtiolta yliopistoille. Yliopistoissa työskentelevien akavalaisten edunvalvonnasta vastaa jatkossakin JUKO, jonne on perustettu oma yliopistoneuvottelukunta. JUKOn neuvottelupäällikkö Nieminen otaksuu yliopistojen henkilökunnan kokevan tällä hetkellä epävarmuutta työsuhde- ja eläketurvastaan. Vaikka yliopistojen itsenäisyys lisääntyi, tuskin kukaan odottaa suuria rahavirtoja tuleviksi. Niukkuuden jakaminen jatkunee vastakin.

Kilpailukykyyn saatava ratkaisu

Työttömyyden kasvaessa ei työvoiman saaminen ole ongelmana, mutta Nieminen kehottaa miettimään 10–15 vuoden päähän: onko valtio silloin kilpailukykyinen työnantaja? Jos valtio menettää hyvän työnantajaimagonsa samalla, kun palkkataso johto- ja asiantuntijatehtävissä laahaa selvästi yksityisen sektorin perässä, miten houkutella osaajia työnhakuun?

– Pelkkä rahakaan ei riitä houkuttimeksi – itse työn on oltava kiinnostava. Tässä suhteessa valtio on varsin vahvoilla, sillä työtehtäviin sisältyy paljon esimerkiksi kansainvälisiä ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen ulottuvuuksia, huomauttaa Nieminen.

Petrow on samaa mieltä, että palkkatason korottaminen ei välttämättä suoraan lisää pyrkyä valtion palvelukseen, vaikka se voi vaikuttaa valtion yleiseen arvostukseen työnantajana. Käsitykset työoloista, toiminnan laadusta ja tehokkuudesta, työviihtyvyydestä, vallan ja vastuun tasapainosta, henkilöstön vaikutusmahdollisuuksista, henkisestä ilmapiiristä ja työtehtävien monipuolisuudesta vaikuttavat selvitysten mukaan enemmän kuin palkka. Valtion omissa työtyytyväisyysmittauksissa työn sisällön ja itsenäisyyden arvostus on jo pitkään tullut esiin. Yksityiselämän ja työn yhteensovittamisessa valtiota arvostetaan hyvänä työnantajana usein muita työnantajasektoreita enemmän.

– Myös valtion ansiokehitys ja palkitsemisjärjestelmien kehittäminen on lisännyt valtion kilpailukykyä työnantajana näkyvästi. Valtion uusimuotoisista palkkausjärjestelmistä ovat hyötyneet nuoret, kun raskaasta ja hitaasti kannustavasta ikälisäjärjestelmästä on luovuttu, lisää Petrow.

Nieminen korostaa, että on jatkettava valtion palkansaajien ostovoiman turvaamista ja johto- ja asiantuntijatehtävien palkkauksen nostamista kilpailukykyisemmäksi suhteessa yksityiseen sektoriin. Vaikka budjetin puristuksessa ollaankin.

– Valtion 90 000 palkansaajaa ovat hyvin pieni osa Suomen kaikkiaan 2,5 miljoonasta palkansaajasta. Ajatuksella, että nimenomaan valtion palkansaajien pitäisi nykytilanteessa erityisesti tinkiä, ei ole kokonaisuudessa juuri merkitystä. Esimerkiksi ruoan arvonlisäveron tämänvuotisesta alennuksesta koituneita kuluja ei pystytä likimainkaan kattamaan valtion työntekijöiden palkoista säästämällä, Nieminen vertaa.