Eurooppa saa uudet päättäjät kesäkuun alussa, kun europarlamenttivaalit järjestetään yhteensä 27 EU-valtiossa. Vaalikeskustelua leimaa pitkälti sisäpolitiikastakin tutut kysymykset maahanmuuttopolitiikasta tai talouskriisistä. EVAn johtaja Risto E.J. Penttilä, europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen ja politiikan tutkija Sami Borg miettivät Valtiotieteilijän haastattelussa EU:n ajankohtaisia haasteita.

Johtaja Risto E.J. Penttilä Elinkeinoelämän valtuuskunnasta (Eva) pitää kesäkuun EU-vaaleja Suomen ja Euroopan tulevaisuuden kannalta elintärkeinä. Hänen mukaansa kyse ei ole pelkästään henkilöiden valitsemisesta Euroopan parlamenttiin vaan myös avoimen Euroopan kohtalosta.

– Kyse on siitä, onko Eurooppa meille suotuisa vai viheliäinen paikka elää, Penttilä toteaa.

Hän muistuttaa, että 45 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta tulee viennistä.

– Jos protektionistinen ote saa vallan, Suomelle käy huonosti. Jos taas sisämarkkinat ja vapaa kauppa kukoistavat, Suomikin kukoistaa.

Penttilä itse on ehdokkaana avoimen mutta uhatun Euroopan puolustajana.

– Valtiota haetaan apuun, ja tämä on tällä hetkellä välttämättömänä. Kriisin kautta ei kuitenkaan tule palata säädeltyyn markkinatalouteen.

Tämä voisi tarkoittaa sitä, että Suomeen verojaan maksavat yritykset joutuisivat viemään konttorinsa suurille markkinoille.

– Nämä yritykset saattaisivat selviytyä, mutta Suomi ei. Tällaisessa tilanteessa ei ole mitään keinoja ylläpitää Suomen työllisyyttä.

Penttilän mukaan juuri kriisin aikana kansallismielisyys nostaa päätään, ja elvytystoimien varjolla pyritään ajamaan kapeamielistä kansallista taloutta. Jopa Yhdysvalloissa on ehdotettu, että kansallisia tukia saavat pankit eivät saisi palkata ulkomaalaisia.

Eurooppalainen taloyhtiö

Tutkimusten mukaan suomalaisten kiinnostus EU-vaaleja kohtaan on laimeaa. Penttilä uskoo, että kyse on EU:n suuresta koosta.

– Amerikassa äänestysprosentit ovat suurin piirtein samaa tasoa. Kun kyse on näin suurista yksiköistä, ihmiset ajattelevat vaikutusmahdollisuuksiensa jäävän pieniksi.

Penttilä ei usko, että eurovaaleissa päästään koskaan yhtä korkeisiin prosenttilukuihin kuin kansallisissa vaaleissa. Silti alhainen äänestysprosentti ei hänestä vie eurovaalien legitimiteettiä. Tärkeintä on, että ihmisillä on mahdollisuus äänestää ja vaikuttaa.

– Jos haluamme nostaa äänestysprosenttia, presidentin vaalit ja eurovaalit pitää järjestää yhtä aikaa, hän naurahtaa.

Penttilä uskoo kuitenkin, että talouskriisin aikana suomalaiset ovat huomanneet olevansa yhä kiinteämpi osa Eurooppaa – hyvässä ja pahassa; Eurooppa on eräänlainen taloyhtiö, jossa jonkun toisen vuotava putki on meidänkin ongelmamme.

Meppi on mielipidevaikuttaja

Euroopan parlamentissa jäseniä on yli 700. Suomen osuus tästä on 13. Penttilä näkeekin parlamentin pitkälti mielipidevaikuttamisen areenana.

– Yhdellä äänellä ei ole merkitystä. Merkitystä on sillä, että pystyt puhumaan oman ryhmäsi tärkeiden asioiden taakse.

Penttilästä europarlamentaarikon roolina on mielipidevaikuttaminen myös Suomessa.

– Joskus tärkeintä voi olla eurooppalaisen näkökulman tuominen suomalaiseen keskusteluun.

Tästä Penttilä ottaa esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikan. Europarlamentaarikkojen mielipide EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan tulevaisuudesta on hänen mukaansa hyvinkin merkittävä.

– Sen mukaan uskotaan tai ei, onko EU:lla turvatakeet ja tehdään omia ratkaisuja Suomessa.

Penttilä ei myöskään erottele kansallista ja eurooppalaista politiikkaa. Europarlamentti on hänen mielestään selkeästi suomalaisen politiikan jatke ja päin vastoin.

Työn ja elämän yhteensovittaja

Risto E. J. Penttilä suuntaa eurovaaleihin kolmen T:n kampanjalla. Työn ja turvallisuuden lisäksi hän puhuu terveyden ja ennaltaehkäisevän asenteen puolesta. Erityisen tärkeäksi Penttilä näkee työn ja muun elämän yhteensovittamisen. Pidemmän työpäivän tekeminen ei ole enää oikea lääke kilpailussa aasialaisten kanssa, vaan työ ja muu elämä tulee pystyä yhdistämään entistä paremmin. Vain tätä kautta tuottavuus voi parantua, sillä virkistynyt ihminen on tehokkaampi.

Penttilästä tämä on uusi ajattelutapa. Aikaisemmassa teollisessa yhteiskunnassa työajat olivat selkeitä ja jokaisen tuottavuus voitiin laskea suoraan työkoneen ääressä vietettyjen tuntien perusteella. Nykyisin valtaosa työstä on aivotyötä, ja ajattelun ja aivojen kunto määrittää työtehokkuuden ja tuottavuuden.

– Kännykkä ja internet ovat tuoneet työelämän vapaa-aikaan. Nyt vapaa-ajan tulee tunkeutua työelämään.

Penttilän mukaan tähän asti on saarnattu joustavuudesta työnantajan näkökulmasta, nyt tulee ottaa huomioon myös työntekijän näkökulma.

– Suurissa organisaatioissa on tehty niin, että jokaisella on tavoitteet, jotka tulee saavuttaa. Jos tavoitteet on saavutettu, on ihan sama, oletko pomon soittaessa golf-kentällä vai työpöydän ääressä.

Esimerkiksi Nokian-kaltaisessa organisaatiossa tiimien jäsenet saattavat asua eri maanosissa. Silloin voi joutua heräämään kello 5 ohjeistamaan Singaporen kollegoita.

– Jos tällainen työntekijä ei pysty päivän mittaan antamaan aikaa itselleen ja perheelleen, hänestä ei ole kovinkaan pitkään hyötyä.

Tällaisia asioita on kuitenkin hankala sopia neuvottelupöydässä.

– Miten teet kolmikantasopimuksen, jossa määrittelet aivan erilaisille yrityksille, mikä on oikea tapa joustaa?

Penttilän edustama ajattelutapa on kellokorttiajattelun vastakohta, joka ei sovi kaikille.

– Jos kuitenkin uskomme innovaatioihin, meidän on oltava töissä virkeitä. Innovaatioita eivät tuota järjestelmät vaan virkeät ihmiset.

Työvoimalle vapaa liikkuminen

Penttilä toteaa, että esimerkiksi oikean työajan määritteleminen on vaikeaa jo kansallisestikin, saati sitten kansainvälisesti.

– Suhtaudun skeptisesti siihen, että Euroopan tasolla voisimme kertoa, mikä on oikea viikkotuntimäärä tai kuinka monta kahvitaukoa tarvitaan.

Hänen mielestään Euroopassa tulisikin keskittyä mahdollistamaan työvoiman vapaata liikkuvuutta.

– En lähtisi rajoittamaan eurooppalaista työelämää Brysselistä käsin, vaan lähtisin pikemminkin vaikuttamaan siihen, että ihmisten vapaa liikkuvuus toimii.

• Sami Borg: Toisen asteen vaalit?
• Sirpa Pietikäinen: Ihmisen Euroopan aika