Yliopistojen virkasuhteet muuttuvat työsuhteiksi 1.1.2010 alkaen

Petri Toiviainen | Luettu 340 kertaa

Yliopistojen virkasuhteinen henkilöstö siirretään uuden yliopistolain nojalla työsuhteisiin ensi vuoden alusta alkaen. Kaikkien virkasuhteisten kanssa tullaan tekemään kirjallinen työsopimus. Sopimusluonnokset tulostetaan suoraan henkilötietojärjestelmästä ja käsin lisättäväksi jäävät pääsääntöisesti vain allekirjoitukset. Ennen sopimuksen allekirjoittamista se kannattaa kuitenkin tarkistaa huolella, sillä työsopimus on työsopimussuhteen perusta (päinvastoin kuin virkasuhde, jonka oikeusperustana ei ole sopimus).

Suomen yliopistojen työnantajayhdistyksen SYTYn ja Yksityisen Opetusalan liiton YOL:n valmistelemasta työsopimuslomakemallista käytiin neuvotteluja palkansaajajärjestöjen kanssa. Kaikkia järjestöjen esittämiä tavoitteita ei ole työsopimusmallissa otettu huomioon. Työnantaja on vedonnut muun muassa “suureen massaan”. Työsopimusmallissa on esitetty kaikki erilaiset ehtovaihtoehdot. Kunkin henkilön omaan työsopimuslomakkeeseen tulostuvat kuitenkin vain ne kohdat, jotka häntä koskevat. Esimerkiksi työaikakohdasta tulostuu vain se työaikamuoto, joka henkilöä koskee.

Yliopistojen työsuhteiden erityispiirteenä voidaan mainita uuden yliopistolain 32§:n 3 momentti. Sen mukaan työnantaja ei saa menetellä työsuhteessa tavalla, joka voi vaarantaa laissa säädetyn tutkimuksen, taiteen tai opetuksen vapautta. Yliopiston tutkimus- ja opetushenkilöstöön kuuluvan työntekijän työsopimusta ei myöskään saa irtisanoa tai purkaa perusteella, johon vetoaminen loukkaisi tutkimuksen, taiteen tai opetuksen vapautta.

Seuraavassa on esitetty muutamia huomioita työsopimusmalliin liittyen.

1. Työtehtävät

Työtehtävien osalta lomakkeessa on kirjaus, jonka mukaan työntekijä siirtyy nykyisine tehtävineen. Tehtävänimike ei läheskään kaikkien kohdalla kerro työtehtävistä. Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:n tavoitteena oli, että pääasialliset työtehtävät olisi kirjattu työsopimukseen ja/tai että työsopimuksessa olisi viitattu tehtävänkuvauslomakkeeseen.

2. Työntekopaikka

Työsopimusmallissa on kirjaus siitä, että työnsuorituspaikka säilyy saman kuin mikä se on 31.12.2009.

3. Työsopimuksen kestoaika

Työsopimuksen kestoaika on joko toistaiseksi voimassa oleva tai määräaikainen. Työsuhde alkaa 1.1.2010 ja työsuhteen keston perusteella määräytyvien ehtojen ja etujen määrittelyssä otetaan huomioon 31.12.2009 mennessä kertynyt palvelusaika. Määräaikaisille tulostuu määräaikaisuuden peruste sen mukaisesti kuin se on aikanaan henkilötietojärjestelmään kirjattu. Määräaikaisuuden peruste kannattaa tarkistaa.

4. Työaika

Työaikatietoihin tulostuu vain se tieto, joka koskee ko. henkilöä.

5. Palkka

Palkan euromäärä pysyy samana kuin virkasuhteessa. Henkilölle maksettavat lisät säilyvät voimassa sellaisenaan. Palkanmaksupäivä säilyy entisellään.

6. Liike- ja ammattisalaisuudet

Työsopimuslain mukaan työntekijä ei saa työsuhteen kestäessä käyttää hyödykseen tai ilmaista muille työnantajan ammatti- ja liikesalaisuuksia. Myös kilpailevan toiminnan kielto perustuu työsopimuslakiin. JUKO ei nähnyt tarpeellisena näiden määräysten ottamista työsopimusmalliin; eihän lakia muiltakaan osin toisteta lomakkeessa. Työntekijä, joka ei tee tilaustutkimusta tai tutkimusta ulkopuolisella rahoituksella, saattaa ihmetellä, mitä ammattisalaisuudet ovat opetus- ja tutkimustehtävissä.

Vuoden 2009 lopussa voimassa olevat sivutoimiluvat pysyvät voimassa, samoin sivutoimi-ilmoituksilla ilmoitettujen sivutoimien katsotaan olevan työnantajan tiedossa lain tarkoittamalla tavalla, eivätkä ne siten voi muodostua kilpailevaksi toiminnaksi.

7. Irtisanomisaika

Irtisanomisaika on työsopimuslaissa sama kuin virkaehtosopimuksessa, joten näiltä osin ei ole muutoksia. Irtisanoutumis-/irtisanomismahdollisuus on säilytetty määräaikaisessa työsopimuksessa, koska määräaikaisessa virkasuhteessa on molemminpuolinen oikeus virkasuhteen irtisanomiseen kesken määräajan. On syytä huomata, että ilman erillistä sopimista määräaikainen työsopimus sitoo molempia osapuolia koko sovitun määräajan. Yliopistojen lomakemallissa se on oletuksena kaikille määräaikaisille.

8. Sovellettava työehtosopimus

Uutta yliopistoja koskevaa työehtosopimusta ei vielä tätä kirjoitettaessa ole ja tämän vuoksi työsopimusmallissa on kohta, jonka mukaan uuden työehtosopimuksen määräykset työajasta, irtisanomisajasta ja vuosilomasta korvaavat työsopimuksessa olevat vastaavat ehdot.

9. Tarkista tietosi huolellisesti ennen allekirjoitusta

Jokaisella työsopimuksen allekirjoittavalla henkilöllä on oikeus saada työnantajan edustajalta selostus siitä, mitä eri työsopimuksen kirjaukset hänen kohdallaan tarkoittavat. Henkilötietojärjestelmästä lomakkeelle siirtyvät tiedot kannattaa tarkistaa huolellisesti ennen työsopimuksen allekirjoittamista. Tarpeen mukaan kannattaa olla yhteydessä luottamusmieheen tai liiton toimistoon.

Uusi yliopistolaki puhuttaa
Hyvä, paha autonomia

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

The content of this field is kept private and will not be shown publicly.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä testataan, että olet oikea käyttäjä ja ehkäistään automaattista roskapostin lähetystä.
Image CAPTCHA
Enter the characters (without spaces) shown in the image.