Pätkätyötä tekevien aseman parantaminen

Arja Laine | Luettu 327 kertaa

Olen raskaana ja määräaikainen työsuhteeni, johon on jo suullisesti luvattu jatkoa, on päättymässä. Uskallanko nyt kertoa työnantajalle raskaudestani? Olen ollut viisi vuotta määräaikaisissa työsuhteissa ja työnantajani tarjoaa jälleen uutta määräaikaisuutta. Saako niitä näin ketjuttaa? Tällaisia pätkätyötä koskevia ongelmia ratkaisee lakimiehemme viikoittain.

SVAL:n viimeisimmän työmarkkinatutkimuksen mukaan alle 30-vuotiaista jäsenistä 52 prosenttia työskenteli määräaikaisessa palvelussuhteessa. Naisista toimii määräaikaisissa palvelussuhteissa 27 prosenttia, miehistä 19 prosenttia. Kyseessä on ennen kaikkea nuorten naisten ongelma. Pätkätöitä tarjoamalla työnantajat pystyvät välttämään työnantajan maksettaviksi tulevia perhevapaiden kustannuksia. Pätkätyöt ovat siis merkittävä sukupuolten välistä tasa-arvoa heikentävä tekijä.

Edunvalvontaa pätkätyöläisten hyväksi

Usein kuulee väitettävän, että ay-liike hoitaa vain vakituisissa palvelussuhteissa olevien asioita. Liikkeen ­sisällä ollaan täysin eri mieltä. Edunvalvontatyöstä suuri osa käytetään ­paitsi pätkätyöläisten­ yksilöllisten ongelmien ratkaisemiseen, myös sellaisten tavoitteiden ajamiseen, jotka parantavat juuri heidän asemaansa työelämässä. SVAL on myös vuosien aikana stipendein tukenut useita tutkimuksia, joissa pätkätyöproblematiikkaa on valaistu erilaisista näkökulmista. Lisäksi tämän syksyn työmarkkinatutkimuksessamme oli aiheeseen liittyviä kysymyksiä.

Määräaikaisia työ- ja virkasuhteita on aina ollut ja tulee vastedeskin olemaan; osa niistä täyttää lain vaatimukset, mutta silti niissä työskentelevät ovat monessa suhteessa epätasa-arvoisessa asemassa vakituiseen henkilöstöön verrattuna. Osa pätkätöistä on sen sijaan selvästi laittomia. Niissä määräaikaisuuden peruste ei täytä lain vaatimuksia, ja lain rikkomiseen pitää pystyä puuttumaan.

Harvoin vapaaehtoinen valinta

Pätkätyöläiset eivät ole yksi yhtenäinen joukko. Akateemiset pätkätyöläiset ovat kaukana siitä prekariaattijoukosta, joka ei halua tehdä ”paskatöitä”. Osa on valinnut työmuodon vapaaehtoisesti, suurin osa tahtomattaan. Molemmat ryhmät osaavat itse kertoa, mistä heidän työasioissaan ei tarvitse kantaa huolta.

Kuitenkin molemmilla ryhmillä on ongelmia, joita voidaan ratkaista, mikäli tahtoa riittää sekä lainsäädännön että sopimustoiminnan kautta. Epätyypilliset palvelussuhteet voivat olla käyttökelpoisia, jos ne joustavat myös työntekijöiden tarpeiden mukaan. Toisaalta määräaikaisuus heikentää usein työntekijän palkkatasoa ja vaikeuttaa työn ja perheen yhteensovittamista. Akateemisten työntekijöiden kannalta määräaikaisuus sopii huonosti pitkäjänteistä sitoutumista vaativiin tehtäviin ja vaikuttaa jopa urakehitykseen.

SVAL sekä avustaa yksityisten jäsenten ongelmissa että vaikuttaa Akava-yhteisön elimissä lainsäädännön kehittämiseen pätkätyötä tekevien aseman parantamiseksi. Määräaikaisongelmiin voidaan puuttua myös neuvottelujärjestöjen kautta, kun neuvotellaan työ- ja virkaehtosopimuksista. Sukupuolivaikutusten arviointi ”suvaus” on pyritty valtavirtaistamaan kaikessa lainsäädännössä ja sopimusten tekemisessä. Nyt tarvitaan vastaavaa arviointia myös pätkätöiden osalta.

Liittovaltuuston hyväksymän toimintasuunnitelman mukaan pätkätyötä tekevien aseman parantaminen onkin ensi vuonna tärkeä osa SVAL:n edunvalvontaohjelmaa.

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

The content of this field is kept private and will not be shown publicly.
CAPTCHA
Tällä kysymyksellä testataan, että olet oikea käyttäjä ja ehkäistään automaattista roskapostin lähetystä.
Image CAPTCHA
Enter the characters shown in the image.