Köyhyysrajan alapuolella elää Suomessa runsaat 700 000 henkeä. Lisäksi köyhyysrajan tuntumassa on joukko kansalaisia, joiden tulot juuri ja juuri ylittävät rajan. Köyhyystutkijat ennustavat, että köyhyys lisääntyy lähitulevaisuudessa.

Köyhyys ja erityisesti lapsiköyhyys lisääntyy Suomessa. Vuonna 1987 lapsiköyhyysaste oli Suomessa kuusi prosenttia, kun vuonna 2004 oli jo saavutettu kymmenen prosentin rajan.

– Lapsiköyhyys liittyy köyhyyden sukupolviseen periytymiseen ja yhtälaisten mahdollisuuksien kaventumiseen, Kansaneläkelaitoksen tutkimusosaston osastopäällikkö Olli Kangas toteaa.

Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna suomalaisten köyhyysluvut ovat erittäin matalia, kun rajana käytetään 40 prosentin köyhyysrajaa eli köyhiksi lasketaan ne, joiden tulot jäävät alle 40 prosenttia koko väestön keskitulosta. Tällä kriteerillä laskettuna köyhiä on noin kolme prosenttia suomalaisista.

Jos köyhyysraja nostetaan yleisesti käytettyyn 60 prosenttiin, köyhien määrä kasvaa jo 13 prosenttiin väestöstä. Viimeisimmän tilaston mukaan köyhyysrajan alapuolella elääkin runsaat 700 000 suomalaista. Tämän lisäksi köyhyysrajan tuntumassa on joukko kansalaisia, joiden tulot juuri ja juuri ylittävät rajan.

– Myös nämä ihmiset kärsivät pienituloisuudesta. Pienituloisuuden ja tuloilla selviämisen ongelma koskeekin huomattavasti suurempaa joukkoa kuin edellä mainittu 700 000 hengen ryhmä, Kangas laskee.

Kun maailmanlaajuisen talouskriisin vaikutuksesta työttömyys on vielä kasvanut nopeasti, voidaan Kankaan mukaan odottaa, että toimeentulotukea saavien määrä kasvaa yhtä suureksi kuin 1990-luvun laman yhteydessä; pahimpana vuonna 1996 toimeentulotukea sai kaikkiaan 610 000 suomalaista.

– Tämä merkitsee köyhien määrän lisääntymistä. Veikkaukseni on, että köyhyysrajan alapuolella elää pian 720 000–750 000 suomalaista, minkä lisäksi toimeentulovaikeuksien kanssa kamppailevia on vielä tätäkin enemmän.

Perusturva jälkijunassa

Erikoistutkija Pasi Moisio Terveyden- ja hyvinvoinninlaitokselta uskoo, että köyhyyden kasvaminen 1990-luvun puolivälin jälkeen selittyy pääosin perusturvaetuuksien jäämisellä jälkeen yleisestä tulokehityksestä.

– Perusturvaetuudet ovat jääneet jo noin 20–30 prosenttia yleisestä tulokehityksestä, Moisio laskeskelee.

Hän kuitenkin muistuttaa samalla, että köyhyyden mittaamistavat ovat hyvin moninaiset. Niin sanotulla absoluuttisella mittarilla – kiinteä rahasumma – mitattuna köyhyys laski aina 2000-luvun puoliväliin saakka.

– Tässä täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka köyhyysaste laski, ei köyhyysrajan alapuolella olevien asema ole välttämättä parantunut, Moisio painottaa.

Hän toteaa, että esimerkiksi toimeentulotukitilastoissa on vähemmän kotitalouksia ja henkilöitä kuin aikaisemmin.

– Mutta ne jotka ovat toimeentulotuen asiakkaita, ovat sitä yhä pidempään. Ennen lamaa pitkäaikaisia toimeentulotukiasiakkaita oli kaikista toimeentulotukea saajista 12 prosenttia, nyt jo neljäsosa.

Köyhyys vähentää mahdollisuuksia

Köyhyys syö mahdollisuuksien tasa-arvoa. Jos yhteiskunnan palvelujärjestelmät eivät ole kunnossa, tuloksena voi olla syrjäytymiskierre – varsinkin jos koulu ja esikoulu eivät pysty kompensoimaan kodin köyhyyden aiheuttamia ongelmia. Tällaisessa ympäristössä elävän lapsen edellytykset näyttävät heikoilta.

Köyhyys tuo myös mukanaan sosiaalista syrjäytymistä, jolla voi olla pitkät seurausvaikutukset ennen kaikkea lasten myöhemmälle kehitykselle. Tämän vuoksi erityisesti lapsiköyhyyden lisääntyminen on huolestuttavaa.

Perinteisesti tuloerot ovat olleet Suomessa pieniä, mutta vuodesta 1985 lähtien erot ovat kasvaneet täällä nopeammin kuin muissa OECD-maissa.

– Edelleenkin Suomen tilanne näyttää kansainvälisessä vertailussa kohtuulliselta, mikä ei tietenkään suomalaista köyhää lohduta, Olli Kangas toteaa ja korostaa työn merkitystä.

– Työ on parasta sosiaaliturvaa, mutta koska sitä ei ole tarjolla kaikille eivätkä kaikki pysty sitä tekemään, perusturvasta huolehtiminen on yksi tehokkaimpia lääkkeitä köyhyyttä vastaan, Kangas lisää.

Pasi Moisio pitää huolestuttavana myös sitä, että köyhyys heijastuu sosiaaliseen liikkuvuuteen.

– Maissa, joissa on paljon suhteellista köyhyyttä ja tuloeroja, sosiaalinen liikkuvuus ja sosiaalisten asemien periytyminen yli sukupolvien on laajempaa. Kun suhteellinen köyhyys ja tuloerot kasvavat, on lapsilla yhä pidempi matka ponnisteltavana kohti keski- tai yläluokkaista elämäntapaa.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa vanhempien tulotaso selittää 50–60 prosenttia heidän lastensa tulotasosta aikuisena. Suomessa ja muissa Pohjoismaissa tämä luku on 10–20 prosenttia.

– Pohjoismaissa lasten omat kyvyt ja ponnistelut vaikuttavat paljon enemmän kuin monissa muissa maissa.

Raha antaa asemia

Suomessa köyhyyden periytyminen on kansainvälisesti katsottuna vähäistä. Pienituloisten ja toimeentulotukea saavien perheiden lapsilla on kaksinkertainen riski päätyä samaan kohtaloon muuhun väestöön verrattuna. Yhdysvalloissa puhutaan jo nelin–viisinkertaisesta riskistä.

Mistä tällainen köyhyyden periytyminen sitten johtuu?

– Paremmassa asemassa olevat vanhemmat pystyvät siirtämään lapsilleen varallisuutta, sosiaalista pääomaa eli suhteita ja inhimillistä pääomaa eli oikeanlaista kunnianhimoa ja koulutusmyönteisyyttä. Tällöin hyvässä asemassa olevien vanhempien jälkikasvu on paremmassa tilanteessa yhteiskunnan sosiaalisista asemista kilpailtaessa, Pasi Moisio toteaa ja kertoo sosiaalisten asemien periytyvyyttä löytyvän kaikista tunnetuista yhteiskunnista.

Moision mukaan on puhuttu myös älykkyyden periytyvyydestä, mutta tämän osuus sosioekonomisesta periytymisestä on kuitenkin vain muutama prosentti.

– Tätä suurempi osuus tulee kuitenkin lapsuudenkodin inhimillisestä pääomasta, myönteisistä asenteista ja puhtaasta riihikuivasta rahasta. Esimerkiksi varakkaiden perheiden lapsilla on enemmän koulutusmahdollisuuksia kuin varattomien perheiden lapsilla.

Suomessa ei ole slummeja

Köyhyys on perinteisesti ollut Suomessa ennen kaikkea syrjäseutujen ongelma, mutta 1990-luvun laman aikana köyhyys yleistyi myös kaupungeissa. Monissa maissa kaupunkien sisäiset erot köyhyyden ja muun huono-osaisuuden keskittymisessä ovat polttavia kysymyksiä, ja aiheesta on puhuttu myös Suomessa yhä enemmän. Varsinaisia slummeja Suomessa ei ole, ja esimerkiksi pääkaupunkiseutua on pidetty kansainvälisestikin katsoen hyvin tasapainoisena kaupunkiseutuna.

– Täälläkin on kuitenkin alueellisia eroja esimerkiksi väestön koulutusrakenteessa, työllisyydessä ja tulotasossa. Nämä erot perustuvat ennen kaikkea asuntokannan alueellisiin eroihin; pienet tulothan kaventavat valinnanvaraa asumisen suhteen, erikoistutkija Timo Kauppinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta pohtii.

Helsingissä onkin jo vuosikymmenten ajan pyritty harjoittamaan niin sanottua sosiaalisen sekoittamisen politiikkaa, jossa tähdätään uusien asuntoalueiden asuntokannan monipuolisuuteen. Tällä yritetään välttää köyhyyden liiallista alueellista keskittymistä.

– Kaupungin vuokra-asunnot ovat yksi instrumentti, jolla voidaan vaikuttaa keskittymiseen. Koska moni huono-osainen on näiden asuntojen varassa, asuntojen sijoittaminen tasaisesti ehkäisee huono-osaisuuden keskittymistä. Keskittymiä on silti, mutta usein puhutaan köyhyystaskuista, joilla viitataan siihen, että keskittymät ovat yleensä varsin pieniä, Kauppinen toteaa.

Laajempia matalan tulotason alueita on siellä, missä asuntokanta on muodostunut yksipuoliseksi, sekä asuntomarkkinoilla epäsuosiossa olevilla alueilla.

– Slummeista tai ghetoista ei kuitenkaan ole kyse, Kauppinen korostaa.

Maahanmuuttajistako slummiväestöä?

– Tuskin tarvitsee olla ennustaja arvatakseen, että suuri osa niistä maahanmuuttajista, joita oma älymystömme niin innokkaasti on maahan haalimassa, tulee muodostamaan tulevien slummiemme kantaväestön, professori Timo Vihavainen kirjoittaa tuoreessa kirjassaan Länsimaiden tuho.

– Meillä on hurskaasti kuviteltu, että maahanmuuttajat tulevat hoitamaan vanhuksia, tekemään muita pienipalkkaisia töitä ja palvelemaan kulutusyhteiskuntaa itse pahemmin kuluttelematta. Ellei maahanmuuttaja opi kunnolla kieltä, hän jää toisen luokan kansalaiseksi ja katkeroituu. Seurauksena voi olla lähiömellakoita Ranskan tai Ruotsin tyyliin, Vihavainen totesi Helsingin Sanomien haastattelussa.

– Maahanmuuttajia on hyvin monenlaisia, joten mielestäni heistä ei voi koko ryhmänä tehdä johtopäätöksiä. Suomeen tullaan edelleen eniten lähialueilta, koska suurimmat ryhmät ovat venäjän-, viron- ja ruotsinkieliset muuttajat. Tärkeimpiä maahanmuuton syitä ovat edelleen perhesyyt ja työhön liittyvät syyt. Vasta sen jälkeen tulee niin sanottu humanitäärinen maahanmuutto, johon Vihavaisen kommentti viittaa, opetusneuvos Leena Nissilä Opetushallituksesta painottaa ja jatkaa:

– Opetushallituksen selvitys on osoittanut, että EU:n ulkopuolelta tulleilla, ensimmäisen polven maahanmuuttajilla on haasteita saavuttaa sellaista koulutustasoa, jolla on helppo työllistyä. Mutta ei sovi unohtaa, että meillä on myös hyvin menestyviä maahanmuuttajia.

Nissilän mielestä erilaisten tulijoiden koulutuksesta onkin huolehdittava hyvin myös tulevaisuudessa varsinkin, kun tulijoiden määrät kasvavat. Muutoin syrjäytyneiden määrä lisääntyy.

Timo Kauppinen kertoo, että maahanmuuttajien työttömyys on selvästi korkeampaa kuin kantaväestön, ja maahanmuuttajille tyypilliset työpaikat ovat jatkuvuudeltaan epävarmempia ja pienipalkkaisempia kuin työpaikat keskimäärin.

– Tällaisten työpaikkojen positiivinen puoli on, että niiden kautta voi päästä pysyvämmin työuralle. Suuri ongelma onkin siinä, jos maahanmuuttajilla ei ole mahdollisuuksia edetä vakaampiin ja paremmin palkattuihin töihin esimerkiksi työmarkkinoilla esiintyvän syrjinnän vuoksi. Myöskään tiettyjen alojen leimautuminen maahanmuuttajien töiksi ei ole toivottavaa, Kauppinen sanoo.

Myös Leena Nissilästä on tärkeää, etteivät maahanmuuttajat ole yli- tai aliedustettuina joissain tietyissä koulutusmuodoissa tai ammateissa.

Kantaväestön asenteet tärkeitä

Timo Kauppinen lisää, että muiden kuin länsimaisten maahanmuuttajien asuminen on keskittynyt kaupungeissa usein samoille alueille kuin kantaväestön huono-osaisuus. Tämä alueellinen keskittyminen ei johdu ainakaan yksinomaan maahanmuuttajien omista toiveista, vaan muun muassa heikko työmarkkinatilanne, puutteelliset tiedot ja syrjintä kaventavat valinnanvaraa.

– Keskittymien syntyyn ja kehitykseen vaikuttaa luonnollisesti myös kantaväestön toiminta. Jos alueita, joilla on paljon maahanmuuttajia aletaan vältellä, edesautetaan keskittymien muodostumista. Tällaisesta käyttäytymisestä on jo viitteitä Helsingissä, Kauppinen toteaa.

Hänen mielestään slummiutumista voidaankin ehkäistä muun muassa aktiivisen asuntopolitiikan keinoin. Myös alueiden palvelurakenteisiin pystytään vaikuttamaan, jolloin tärkeiksi kysymyksiksi nousevat esimerkiksi päivähoidon ja koulujen laatu.

Erot tasoittuvat

Tilastojen valossa suurempi osa maahanmuuttajia kuin kantaväestön nuorista jää vaille toisen asteen koulutusta. Tämä johtaa myös työpaikkojen eriytymiseen vastaavalla tavalla.

– Suomessa maahanmuutto on nuorta ja ensimmäisen polven muuttajat eivät välttämättä saavuta korkeakoulutuksen vaatimia valmiuksia. Toisen polven muuttajissa on kuitenkin niitä, jotka voivat saavuttaa jopa kantaväestön parempia tuloksia. Tilanne siis korjaantuu ajan myötä, Leena Nissilä ennustaa.

– Pidän haasteellisimpana perusopetuksen päättövaiheessa Suomeen tulevia maahanmuuttajanuoria, jotka eivät perusopetuksen aikana ehdi saada sellaisia valmiuksia, joita suomalainen koulutus- ja työelämä vaatii, Nissilä vielä jatkaa.

Myös Timo Kauppinen uskoo, että koulutustason ongelma on erityisesti ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajien ja heidän lastensa ongelma.

– Tulevissa sukupolvissa ero ei välttämättä ole yhtä selvä.

Köyhyys aisoihin

Onko köyhyyden purkamiseen yleisesti sitten olemassa lääkkeitä?

– Absoluuttisen köyhyyden purkaminen on helppoa, koska biologisten tarpeiden huolehtiminen kaikille ei ole mahdotonta varakkaille yhteiskunnille, Pasi Moisio uskoo.

Sen sijaan suhteellisen köyhyyden aisoissapitäminen on hänestä paljon vaikeampaa. Tämä edellyttäisi, että myös tulonjaon häntäpääkin pysyisi kehityksessä mukana.

– Tämä vaatii, että meillä on mahdollisimman paljon maksajia suhteessa perusturvalla tai tulonsiirroilla eläviä kohden. Lisäksi meillä on oltava hyvin korkea työllisyysaste ja hyvin vähän ihmisiä työmarkkinoiden ulkopuolella, Moisio korostaa köyhyyden purkamisen reseptiä.