Uusimmat
Kommentoiduimmat
Luetuimmat
Parhaatarviot

Heikennykset työsuhdetekijänoikeuksiin vältettiin

Julkaistu 18.02.2010


Työnohjauksesta välineitä hyvinvointiin

Julkaistu 18.02.2010

Suomalaisessa työelämässä on tapahtunut suuria muutoksia 20 viime vuoden aikana. Työhön, työelämään, työssä jaksamiseen ja työyhteisöjen kehittämiseen liittyvät teemat ovat jatkuvasti esillä julkisessa keskustelussa. Työelämän kehittämiseen panostetaan työyhteisöissä paljon, ja firmojen juhlapuheissa toistetaan vuosittain sama toteamus, että henkilöstö on organisaation tärkein voimavara.

Moni työntekijä kokee kuitenkin päivittäin riittämättömyyden ja tyytymättömyyden tunnetta, hiipivää väsymystä ja pelkoa oman työn jatkuvuudesta, joihin kaipaisi kipeästi apua.


Valtiotieteilijä valitsi varhaiskasvatuksen

Julkaistu 18.02.2010

Ajellessa mutkaista kylätietä pitkin kohti Pornaisten kunnan keskustaa voi ihailla lumisia peltoja, pieniä mäenkumpareita ja viehättävän näköisiä talojen pihapiirejä. Kylän keskeltä löytyy keltainen puutalo, Aurinkolinna, toinen kunnan päiväkodeista. Oven avaa Pornaisten perhepäivähoidosta vastaava, valtiotieteiden maisteri Tiina Korhonen.


Pätkätyötä tekevien aseman parantaminen

Julkaistu 18.02.2010

SVAL:n viimeisimmän työmarkkinatutkimuksen mukaan alle 30-vuotiaista jäsenistä 52 prosenttia työskenteli määräaikaisessa palvelussuhteessa. Naisista toimii määräaikaisissa palvelussuhteissa 27 prosenttia, miehistä 19 prosenttia. Kyseessä on ennen kaikkea nuorten naisten ongelma. Pätkätöitä tarjoamalla työnantajat pystyvät välttämään työnantajan maksettaviksi tulevia perhevapaiden kustannuksia. Pätkätyöt ovat siis merkittävä sukupuolten välistä tasa-arvoa heikentävä tekijä.

Edunvalvontaa pätkätyöläisten hyväksi


Kuntahallinnon johdossa hallitaan kokonaisuuksia

Julkaistu 17.12.2009

Suomen Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma on neljän vuoden pestinsä aikana päässyt haastavien tehtävien pariin kuntahallinnon kehittämisessä ja uudistamisessa. Ensi vuoden alussa Kuntaliiton toimitusjohtajana aloittavalle Mäki-Lohiluomalle työ monipuolisessa ympäristössä sopii.


Tavoitteena paras mahdollinen työpäivä

Julkaistu 17.12.2009

Ergonomian avulla työtä on mahdollista säätää ihmiselle sopivammaksi. Parempien järjestelyjen, oikeanlaisten työvälineiden ja mahdollisten apuvälineiden avulla työn tekemisen haitat vähenevät ja hommat sujuvat sutjakammin.

– Fyysiset puitteet täytyisi muokata sellaisiksi, etteivät ne aiheuta epämukavuutta eivätkä vaikeuta työtä, Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Martti Launis sanoo.


Tuntuu hyvältä!

Julkaistu 29.10.2009

Juokse henkesi edestä! Tämä perinteinen suomalainen liikuntaan kannustus ei saa UKK-instituutin johtajalta, professori Tommi Vasankarilta täydellistä hyväksymistä.

– Hampaat irvessä liikkuminen ei kanna pitkälle. Myös liikunnassa täytyisi löytää itseä kiinnostavia juttuja ja tehdä asioita, jotka tuntuvat hyvältä ja mielenkiintoiselta, hän sanoo.


Visiot syntyvät vaarallisista ajatuksista

Julkaistu 29.10.2009

Filosofi ja ajatushautomo Demos Helsingin tutkimusjohtajan Aleksi Neuvosen, 34, työ on tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa visiointia ja entäpä jos -ajattelua.

– Demos Helsinki on toimija, joka pyrkii kehittämään ihmisille uudenlaisia näkökulmia yhteiskunnan tulevaisuuteen ja haasteisiin. On olemassa paljon hyvää tutkimusta ja tilastotietoa, mutta ne pitää osata esittää yleisölle sopivasti, Neuvonen tiivistää Demos Helsingin idean.

Demos Helsingin yksi pyrkimys on tuoda päätöksentekoa lähemmäs ruohonjuuritasoa.


Masennus vie asiantuntijoita työkyvyttömyyseläkkeelle

Julkaistu 28.10.2009

Masennuksen takia työkyvyttömyyseläkkeelle jäi noin 4 000 henkilöä vuonna 2008, kun vielä vuonna 1997 heitä oli noin 2 500. Naisilla masennukseen perustuvien eläkkeiden alkavuus oli keskimäärin 40 prosenttia suurempi kuin miesten. Masennusta esiintyy enemmän naisvaltaisissa ihmissuhdeammateissa.

Masennuksen ja eri ammattialojen välisestä yhteydestä puhuttaessa täytyy kuitenkin muistaa, että mikään työ sinällään ei aiheuta masennukseen sairastumista. Työ ja työolosuhteet saattavat nopeuttaa masennuksen etenemistä niin, ettei sairastunut enää kykene työhönsä.


Työuria on pidennettävä

Julkaistu 21.08.2009

Valtiosihteeri Raimo Sailaksella on takanaan pian neljä vuosikymmentä valtiovarainministeriön palveluksessa. Valmistuttuaan Helsingin yliopistosta valtiotieteen kandidaatiksi 1971 hän päätyi jo samana vuonna ministeriön palvelukseen. Kahta lyhyttä jaksoa lukuunottamatta hän on ollut saman työnantajan palveluksessa. Nykyisessä, valtiovarainministeriön kansliapäällikön eli valtiosihteerin tehtävässä hän aloitti vuonna 1995.


Löydä liikkumisen ilo!

Julkaistu 21.08.2009


Piip-piip, minä täällä!

Julkaistu 21.08.2009


Politiikassa ei ole sapattivuotta

Julkaistu 21.08.2009


Alueellistaminen jakaa mielipiteitä
Uusia mahdollisuuksia vai irtisanomisia?

Julkaistu 28.05.2009


Etä- ja osa-aikatyöstä apua

Julkaistu 28.05.2009


Työtä tekijälle

Julkaistu 28.05.2009


Kuinka pysyä kurssissa?

Julkaistu 28.05.2009